lauantai 5. toukokuuta 2007

Alkusanat

Luksoreksia on sairaus, jolle osa ihmisistä on altis. Läheskään kaikki eivät kuitenkaan alttiudestaan huolimatta koskaan sairastu, vaan todetut luksoreksia-tapaukset ovat todella harvinaisia. Aihetta on vielä tutkittu kovin vähän, mutta on selvää, että ympäristötekijät, joilla tässä yhteydessä viitataan erityisesti sosiaaliseen ympäristöön, vaikuttavat huomattavasti sairastumisen riskin kasvamiseen. Toisaalta luksoreksian puhkeamista hillitsee yleinen kulttuuri: esimerkiksi Suomessa kaikkea yletöntä ja julkista luksuselämää ja useiden mielestä moraalitonta tuhlaamista ei kovin hyvällä katsota - edes Helsingissä. Entistä nyrpeämmäksi suhtautuminen muuttuu jos asiasta erehtyy mainitsemaan ääneen. Itse asiassa tämä blogi ei mitenkään voisikaan muita Suomen kaupunkeja käsitellä, sillä taudinkuvaan sopiva infrastruktuuri löytyy empiiristen tutkimustemme perusteella ympärivuotisesti vain pääkaupungista. Sopivalla infrastruktuurilla tarkoitetaan esimerkiksi riittävää määrää tarpeeksi laadukkaita viihde- ja ostospaikkoja sekä ruokaravintoloita, joissa luksorektikko, kuten tautiin sairastuneita kutsutaan, voi toteuttaa itseään.

Tyypillisiä sairauden oireita ovat keskimääräistä huomattavasti korkeampi
himo ja halu käyttää ja ostaa luksustuotteita ja -palveluja. Luksorektikko on helppo tunnistaa myös normaali-ihmiselle järjettömiltä vaikuttavista päätöksistään, kuten esimerkiksi taksin tilaamisesta alle puolen kilometrin matkalle loistosäällä, kiireettömänä hetkenä. Luksorektikko nauttii virheettömästä ja ystävällisestä palvelusta. Oletkin saattanut tavata tällaisen henkilön. Hän usein istuu seurueineen ylellisissä yökerhoissa shampanjapata kainalossaan. Joskus hän saattaa sortua jopa hurvittelemaan ja ruiskii shampanjaa pitkin poikin ystäviensä päälle.

On selvää, että kukaan ei jaksa tällaista touhua päivästä toiseen kovin pitkään. Luksorektikon pahin vihollinen on usein, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, hänen omat ystävänsä, jotka useissa tapauksissa kärsivät myös saman taudin oireista. Se tekee luksorektikon osasta kovan: ei ole viikonloppua, jolloin joku ei pyytäisi (lue pakottaisi) lähtemään ulos. Ystävät ovat taudin edetessä oppineet oveliksi. He saattavat esimerkiksi pyytää luksorektikon katsomaan elokuvaa ja seuraavassa mutkassa kaapata hänet luksusjuottolaan shampanjalasin kera. Kuitenkin jokainen luksorektikko silloin tällöin tarvitsee normaali-ihmisen elämää selvitäkseen omastaan. Tällöin ainoa toimiva vaihtoehto on paeta ystävien ulottumattomiin, sulkea puhelin ja vetää verhot ja lukot tiukasti kiinni. Usein tämä toimii, joskaan ei aina. Luksorektikon on kyettävä myös voittamaan itsensä, oma sisäinen luksorektikkonsa, joka aivan välttämättä haluaa päästä näyttämään uudet vaatteensa yöelämään. Äärimmäisellä tuurilla luksorektikon onnistuu ystävineen sopia yhteinen tauko kaikesta luksuksesta. Se onkin usein ainoa jämerä käytännön keino taudin etenemisen hillitsemiseksi. Lääkkeitä ei ole. Myöhemmässä vaiheessa on todennäköistä, että monet hankkivat asuntolainan, puolisoita ja jälkikasvua, jotka väkisinkin hillitsevät yletöntä elämäntapaa. Sitä ennen on kenties turvauduttava erakkomatkoihin ympäri maailmaa, paikkoihin, joista kukaan ei skumppapatoineen luksorektikkoa löydä.

Tämä blogi on syntynyt käytännön tarpeesta. On väliaikaisesti otettava niskalenkki taudista ja pystyttävä elämään normielämää. Se on ainoa keino. Luksorektikkona sydäntäni karmaisee kirjoittaa seuraavat lauseet, joten en kiertele enkä kaartele tekemisissäni. Olemme päättäneet viettää nuukuuskuukauden. Istun hetken hiljaa, sillä ajatukset eivät heti luista äskeisen jälkeen. Näin se kuitenkin on. Tämä blogi kuvaa aluksi kahden, kenties myöhemmin useammankin luksorektikon selviytymistaistelua läpi nuukuuskuukauden. Toivotan meille mitä parahinta onnea ja kestävyyttä sekä pyydän ymmärrystä kaikilta niiltä, jotka joudumme tyynesti feidaamaan tulevien viikkojen aikana. Olemme päättäneet yrittää elää normielämää...

2 kommenttia:

Gucci kirjoitti...

Ensimmäiset kaksi tai kolme päivää onnistuin elämään uskomattomalla 10 euroa / pv budjetilla. Sittemmin olen joutunut hieman lipsumaan mutta nyt, luettuani tämän riipaisenvan artikkelin, yritän ottaa itseäni taas niskasta kiinni.

Se ei tule olemaan helppoa. Jokapäiväiset vastoinkäymiset ovat luksorektikolle pahinta ja halvinta kirppiskamaa. Siksi mieleen kirii heti vastoinkäymisen uhatessa halu palkita itseään. Palkinto voi olla yksinkertaisesti taksimatka kotiin tai jokin tuikitarpeeton elektroninen laite, ns. heräteostos. Mutta näitä yritän nyt välttää. Haluan kokea, miltä normaalin ihmisen elämä tuntuu - edes kuukauden. Miltä tuntuu, kun ihmiset ovat töykeitä sinulle, ja miltä tuntuu, kun pitää elää tavallisella, ehkä jopa itse tehdyllä, ruualla?

Gucci kirjoitti...

rapsahdin. elin yli päiväpudjetin noin 50 euroa. ei mikään älyttömyys mutta repsahdus kuitenkin.